[ad_1]

Hei kaikki Pumpuliinan ystävät ja uskolliset asiakkaat!

Pumpuliina tulee tyhjenemään 31.5.2020 mennessä, koska kunta on irtisanonut vuokrasopimuksemme. On harmillista, ettei tällä hetkellä ole tiedossa uusia sopivia tiloja, mihin siirtyä, mutta jäämme vielä odottavalle kannalle, jos kunnan tiloissa ilmenee uusia mahdolllisuuksia meille. Yhdistyksemme hallitus päätti näin kokouksessaan äskettäin.

Jatkamme lasten ja nuorten käsityökoulua (hienommin sanottuna käsityön taiteen perusopetusta) syksyllä muissa tiloissa, mutta sitäkään emme tiedä vielä missä. Käsityökoululaisia on ihanan iso määrä ja ryhmiä tällä hetkellä kolme. (Kaikki parhaillaan etäopetuksessa.) Heidän harrastuksensa jatkumisesta haluamme pitää ehdottomasti kiinni. Toivomme sivistysjohtajan selvittävän käsityökoulun tilakysymyksen ennen kevätlukukauden loppua, että Helena-ope voi kertoa siitä ryhmille ennen kesälomaa.

Asiakkaidemme kudontaharrastus pyritään turvaamaan kansalaisopistolle tarjottavien kudontakurssien muodossa. Sekä syys- että kevätkaudella. Tavoitteena on myös järjestää muita käsityökursseja yhteistyössä kansalaisopiston kanssa.

Pumpuliinassa on yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous tiistaina 31.3.2020 klo 10. Kahvit ja osallistujajoukon rajaamme 10 henkeen koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan ohjeiden mukaisesti.

Pumpuliina on siis vielä toistaiseksi avoinna ti-ke 9-17. Seuraamme aktiivisesti korona-tilannetta ja poikkeavista aukioloajoista ilmoitamme tällä sivulla. Myös tiedustella voi p. 050 385 4365/Helena.

Käsityöt rauhoittavat ja antavat muuta mukavaa ajateltavaa. Voikaa hyvin!

Ystävällisin terveisin,
tj Eija, p. 040 596 0521


[ad_2]

Käsityökeskus Pielavesi Facebookissa